lauantai 9. maaliskuuta 2013

Maaliskuu

Oon ihan äärettömän laiska näköjään tässä hommassa. Jos jollekin joskus johonkin blogiin kommentoin, niin silloin muistan, että kappas, itelläkin sellainen on, vois kirjotella.
Jotenkin tässä kotielämässä ei vaan tapahdu mitään. Ja ei-mistään on hieman turha kirjotella.

Nyt kuitenkin Maltalla on käyty (laitan parit kuvat myöhemmin). Lumi on alkanut sulamaan (hitaasti...) täällä kotimaisemissa. Sen seurauksena parit rännit tuli katolta alas. Ehkä sitä voi pitää siunauksena, ne olis tarvinnutkin käydä putsaamassa, heh.

Näin kevääntullen sitä alkaa taas miettimään, että tarttis siivota. Nyt kun taloudessa on kaksi koiraa, karvanmäärä on järkyttävä. Varsinkin, kun koira on musta. Sillä tuntuu olevan karvanlähtöaika kokoaika. Yök.

Ostokseton vuosi on mennyt kamalan hyvin. Tosin, nyt kun tekee mieli siivota, tekee mieli myös laittaa kotia. Oikeasti en haluais kun verhot. Tai no, haluaisin ihan mitä vaan, mutta ne verhot. Näyttää kyllä onnellisesti siltä, ettei niitä enää myydä, jotka olisin halunnut (Ikeasta, turkoosit läpikuultavat), joten se siitä ostoshimosta :) ...Verhot löytyi kuitenkin, eivät olleet ihan niin läpikuultavat, kuin muistelin. Tarvii siis ehkä vielä selata vähän lisää, kunnes löytyy "oikeat". Nää oli liian pitkätkin, ja itseni tuntien en sais niitä ehkä ikinä lyhennettyä... :)

Kevät kun etenee ja tulee lämmin ja saa kellarin oven auki, pitäis kai vihdoin alkaa hoitamaan tota kellaria kuntoon. Ja kun se on tehty, vois hankkia vihdoin sen takan. Ihanaa. Rahanmenoa ei voi estää... :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti