Pesupalleroa tuli koitettua. Tuli ehkä jokseenkin raikkaampi tuoksu, kun mitä edellisestä pesuaineesta. Tossahan pesupallerossahan ei ole mitään ainetta, joten tuoksahdus ei ollut mikään pesuainemainen, mutta siis sellanen "tuoksuton tuoksu" :) Saa nähdä, kuvittelenko vaan, vai jatkuuko. Puhtaaksi pesi kuitenkin. Jotenkin joskus sitä toivoo asioita ja kuvittelee niitä sitten sen toivon voimalla, joten voihan se olla, että toivoin nyt pesupalleron pesevän noi pyykit kunnollisiks ilman mitään haitta-aineita ;) Saa nähdä.
Viikonlopun kunniaks lapsi on hieman opiskellut eri taitoja. Kävi eilen pitkään toivomallaan kannel-tunnilla. Kuinka moni lapsi toivoo pääsevänsä soittamaan kanteletta? :) Hankin sille yksityisopettajan, saa sitten oikein huolella soitella. Oli kuulemma ollut oikein mallikas, innokas ja taitava oppilas. Kotona kertoi, että oli opetellut "ehkä jotain Kalevala-aiheisia lauluja" :)
Innokkaana ihmisenä päätti myös päivänä eräänä, että haluaa neuloa. Kysyi, miten se tapahtuu, katsoi pari kertaa. Illalla kun piti mennä nukkumaan, ihmettelin mitä kolinaa huoneestaan kuuluu. No, siellähän se ihmistaimi neuloi :D Tänä aamuna sitten intoili, että pääsee neulomaan kunnolla. Ihan hyvää jälkeähän tuo saa, ajatellen, ettei montaakaan päivää sitten halunnut opetella ko. asiaa.
Pieni lapsipoloinen kävi myös kirjastossa lainaamassa kirjoja aiheeseen liittyen. Intona virkkaukseen ja Neulekirja. Huoh... Ihmistaimi on hieman pätevämpi kuin äitinsä :) Itse opin neulomisen jalon taidon vuosi sitten, ollessani 30v ;)
Tänään otin myös itse itseäni niskasta kiinni ja ajattelin tehdä jotain, jota en tee juuri koskaan. Leivoin. Huoh. Se on NIIN toivotonta. Osaan tehdä ruokaa ja mielestäni ihan jopa hyvää (kukaan ei ole kuollut - tähän mennessä), mutta leipominen. Ei. Koskaan. Ikinä. Enää. Ja siis tein jotain niinkin haastavaa, kuin mokkapalat. Ohjeella "Turhankin helpot mokkapalat. Jepjep. Ehkä, jos ei ole sitä sorttia, joka itkee jo siinä vaiheessa leivontaa, kun on vasta ottanut aineet kaapista esiin ;)
No, mokkapalat tuli kuitenkin tehtyä, ja olivat jopa hyviä. Ja kruununa vielä näyttivätkin ihan hyviltä :) Mutta tosissaan, ei enää ikinä. Meidän perheen kokki (eli mieseläjä) saa hoitaa homman tästä lähtien. Mikä lie kevätvillitys iski, kun piti tollasella alkaa itseään kiduttamaan.
Sellaista tänään. Huomenna pitäis siivota eteistä. Ja lenkittää tietenkin koiria :) Ja ehkä taas imuroida niiden karvoja ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti