Voihan suru ja voihan ilo.

Tänään pienen pieni Caracol sitten lähti omaan kotiin. Onnistuin pidättelemään itkua, kun haettiin. Lapsen sitten myöhemmin sanoessa, että sen tulee Caracolia ikävä, ei enää voinut olla pientä itkua tirauttamatta. Kamalan vaikeeta tollanen luopuminen, vaikkakin tiesi, että koira on vain hoidossa ja etsii kotia. Caracol kuitenkin oli aivan mahtava koira, kiltti ja ystävällinen ja reipas.

Hyvää tässä kaikessa on kuitenkin se, että jäi lähelle asumaan ja hoitopaikkaa tarvittaessa saa aina tulla meille. Joten eiköhän me tässä vielä nähdä :) Ja kyläänkin saadaan tarvittaessa mennä :)

Tältä näytti Caracolin ja mäyräkoiran viime hetket, kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa... <3

Ihania poikia <3

Kuitenkin olen melko varma, että heinäkuun jälkeen meidän pesue voisi vastaanottaa seuraavan kodin etsijän... Oli äärettömän hieno huomata, miten koira alkaa voimaan paremmin, paino nousee, turkki alkaa kiiltämään ja se nauttii seurasta... Kaiken maailman kokemuksia sitä onkin :)
Mies kyllä tuumasi, että ei kovin montaa menetystä kestä, tai tulee hulluksi... :) Mut eihän kai niistä kaikista tarvii luopua, hahaa :) Caracol olis kyllä ehdottomasti ollut sellainen, joka olis kannattanut pitää, jos koiran olisi itselleen halunnut. Jopa isäni, joka ei ole juurikaan viehättynyt koirista (tai on omalla tavallaan, muttei elämäntyylinsä vuoksi; paljon matkustelua jne.) sanoi alkujaan, että tämän on "ihan älyvapaata puuhaa", kun sanoin että meille tulee kotihoitolainen. Nyt kun sitten kerroin, että Caracol lähti, niin kysyi sitten, että meinataanko ottaa toinen hoitolainen jossain kohtaa. Kun vastasin, että eiköhän, niin tuo tuumasi, että "sehän hieno homma". Niin ne päät kääntyy... :)

Nokkospesto.

Tämä nokkospesto piti vielä tulla tänne laittamaan, en malta odottaa, että pääsen valmistamaan! Lapsi on muutoinkin jo toivonut nokkoslettuja, että kai niitä jossain kohtaa pitäisi mennä keräilemään... Aurinkoisia päiviä odotellessa... :)

Jos jollain on omakohtaisia vinkkejä, mihin käyttää nokkosia, niin saa kertoa. Ja kumpi on parempi, kuivattaa vai pakastaa? Olen ihan täysin uusi näillä nokkospuskilla, viime kesänä tein ensimmäiset letut ja aiemmin en ole sitä ennen koskenutkaan (no olen joo...) koko kasviin, mutta yllätyin sen hyvästä mausta ja ajattelin kyllä alkaa hyödyntämään sitä. Peltojen reunoilla on hyvä asua... :)

Kuisti lähes alaston.

Lähes siis kaikki paneelit on nypitty irti. Ja alkohan niitä yllätyksiä sitten löytymään:

Puolikkaan ikkunan kokosia ampiaispesiä siis. Yök! Tervetuloa kaikki ampiaiskammoset meille.

Myös ulkotiloista on löytynyt yllätyksiä. Iloisia yllätyksiä :)

Luumupuuhun on tullut kukkia! Viime vuonna ei meinannut tulla edes lehtiä :) 

Mansikan kukkiminen ei sinällään ihmetytä, mutta kivaa se on :) 

Minttu tai vastaava lähti yllättäen kasvamaan muovipurkistaan. Viime vuonna sitä oli tosi vähäisesti ja hylättiin se tylysti. En kuvitellut sen selviävän talvesta, mutta kyllä vaan vihertää :) 

Leikatut viinimarjapensaatkin alkaneet tekemään marjaa, jee!

Kyllä sitä ihminen vähästä onnelliseksi tuleekin :)

Muutakin onnea on, nimittäin pieni kotihoitokoiramme Caracol on löytänyt oman kodin :)
Toki se onni on myös suru, sillä Caracol on todella ihana koira. Jos täällä ei olisi ollut jo kahta koiraa, niin varmasti Caracol olisi saanut jäädä meille. Harvoin noin hyväkäytöksistä ja herttaista koiraa tapaa. Onneksi koira kuitenkin jää meidän lähelle ja sovittiin jo, että jos koskaan hoitopaikkaa tarvitsee, niin paikka on aina meillä vapaana :)

Luulen kyllä, että kun kesä vetelee viimeisiään (eli olemme palanneet kesälomamatkalta), niin aukeavat ovet jollekin toiselle kodin etsijälle. Oli se kuitenkin sen verran kiva kokemus, kun huomasi miten koira alkoi luottamaan, keräsi itselleen hieman lisää painoa, nautti vieressä olemisesta ja nukkui lapsen kanssa. Ja ennen kaikkea lapsi piti siitä hyvää huolta, jotta koira oppisi luottamaan ihmiseen... <3

7v tyttäreni sanoi kauniisti, kun puhuttiin näistä koirista, jotka tulevat Espanjasta ja muualta ja mietti sitä, kun koirat saavat uuden kodin. Lapseni sanoi kaiken tarvittavan ja aiheutti suuren määrän kyyneliä, toivottavasti aikuisetkin ihmiset osaisivat ajatella noin fiksusti:

"se tuntuu ihan hyvältä, että ne löytää kodin. Mutta joskus musta tuntuu pahalta, jos ne menee johonkin, missä on joku toinen eläin. Kun joskus ihmiset on niin ilkeitä, että sitten ne hylkää niiden vanhan eläimen, kun se uus onkin kivempi".

Ps. Suosittelen kyllä muillekin kotihoitajuutta, joko tuon Auringonkoirien kautta tai sitten vaikkapa espanjankoirista... :) 

Mitäs sitte?

No on tässä vähän ollut hommaa.
Tilattiin ikkunat, ne tuli. Tuolla ne nyt pihalla nökköttää :D Ehkä tarttis joku kaunis hetki saada paikoilleenkin. Vai?

Hienot ovat, juu. Uusi ulko-ovikin oli samassa paketissa, vaikken voinukaan uskoa, että mahtu tonne sekaan.

On täällä saatu myös uudet rappuset aikaseks kellariin. Siinä kesti iän ja ajan, pari vielä pitäis tehdä ja kaiteet tohon viereen, ettei lapsen kaverit tipu tohon kuoppaan - ainakaan kovin montaa kertaa :)

Yks päivä, kun kattelin ikkunasta pihalle, tajusin miten nättiä oikeesti taas on. On vihreetä ja on ihanaa... Ja joskus jopa lämmintä. En tiedä asuuko tossa linnunpöntössä ketään, mutta pönttö puussa pysyköön... Se miellyttää mua :)

 Kuistin (verannan, mikä tuo nyt onkaan) lattiaakin on tullut rapsuteltua maalista tässä lähiaikoina. Sen verran, että pikkurilliä pakottaa. Hyvä, kun saa koukistettua. No, jostain kai se on tiedettävä, että jotain on tehty (kivempihan toki ois, jos vaikka johonkin vatsalihaksiin sattuis, mut... ei aina voi voittaa). Loppua tossa projektissa ei siltikään näy, mutta paljon on tullut tehtyä kuitenkin.

Kuistin seiniä on myös tyhjätty, siinä samalla kun maalia on revitty lattiasta. Ja tänään tuli sitten kaikki villat seiniin ja lattiaan, jee! :) Seinältä irtosi myös tuo suuri silmänilo, hattuteline. Oli pakko kuvata se, koska aion saada siitä vielä nätin! Suunnittelin sitä ihan vaaleenvihreeks :)

Näin nättiä paneelia on seinät täynnä. Tai no, ei ole enää. Tänään lähti niin paljon, että hoh. Kohta sitten naputtelemaan uutta tilalle :)

Tältä näytti, kun ensimmäiset paneelin risahteli seinistä. Onneks tuolla ei tosissaan ollut mitään yllätyksiä, eikä myöskään tosissaan niitä villojakaan. Se kyllä lähestulkoon osattiin ennustaakin, kyllä se kuisti sen verta kylmä oli talvisin :D

Vielä Buzzador

Piti sanomani vielä, että Buzzadorista saamani Decubal oli mahtava. Tykkäsin järjettömän paljon siitä vaahdosta, jolla naamaa pestään. Tosi hyvä aine, helppo käyttää (hyvä pullo siis). Huulirasva, joka on myös tarkoituttu kuiville kohdille iholla, oli myös hyvä. Ja jos rehellisiä ollaan, niin myös se yleisrasva on hyvä. Käytin ihan vaan naamalle. Imeytyi hyvin, levittyi hyvin eikä jäänyt sellaisena rasvaisena iholle. Luulen kyllä, että aion myöhemminkin käyttää noita tuotteita. Harvoin osuu noin hyviä kohdalle. Ja monia olen kyllä eläessäni käyttänyt :D

Tein kuten usein näissä Buzzador-hommissa, eli vein tuotteita työpaikalle (kamalan näppärää, kun on naisvaltainen ala, siellä menee mikä vaan. Ollaan monesti naurettu, että jos taukotilan "ruokapöydälle" jättää ihan mitä vaan, kaikki kyllä syödään... Ahneita naisia ;) ). Ainoa asia, joka sai miinusta Decubalissa, oli rasvan tuoksu. Aika hyvää palautetta siis :)

Tässä vielä linkki siihen Face washiin, pesuvaahtoon siis :) Suosittelen ehdottomasti.

Vappu ja vähän sitä ennen.

Saatiin sitten kuistin lattiaa revittyä. Alta paljastui sinistä lattiaa.

Tässä vielä osa "pahvia" lattialla kiinni. Repesi ihanasti irti x) 

Tässä kaikki pahvi on jo revitty ja osaa lattiasta raaputettu maalista.

Nyt on sitten parina päivänä raaputettu maalia lattiasta koko rahan edestä. Tonne on laitettu kerroksia vähän useampiakin ja syystä taikka toisesta yks tai kaks lautaa on vähän kostuneita, muttei mitenkään suuremmin. Ovat kuitenkin ihan kovaa puuta, eivät mitenkään pehmenneitä. Ehkeivät vaan ole saaneet tarpeeksi ilmaa, kun on tota maalia ollut suhteellisen reilusti. Ehkäpä tämä tästä :)

En muista laitoinko jo aiemmin kuvaa, kun ostin niitä hernerouheita ja puuhasin niistä päivänä eräänä makaronilaatikkoa. Olipa muuten hyvää! Toimi taas omaan tyyliini "laitetaan vähän kaikkea, mitä kaapista löytyy" -reseptillä. Mukana oli tummaa makaronia, rouhetta, tomaattia, aurinkokuivattuatoimaattia, sipulia ja valkosipulia sekä tonnikalaa. Lapsi sanoi, että kaprikset puuttuu ;)

Hernerouhe-makaronilaatikko, nam! 

Ostin myös tuossa viime viikonloppuna mäyräkoiralle uuden lelun. Hintaa sen 10e. Rakkaalla lapsella pitää olla kaikkea kivaa... <3 Mäyräkoiran ongelma on se, että tuhoaa kaiken. Hetkessä. Ties ja mitä on ehdoteltu, kerran ostin jonkun lelun, joka kuulemma kestää dobermanninkin. Viidessä minuutissa oli säpäleinä... :) Hyvää kuitenkin on se, että mäyräkoirahan ei tuhoa mitään muuta, kuin sille tuhottavaksi ostettuja tavaroita. Pentuna kyllä rakasti maistella kenkiä; tulipahan ostettua uusia vanhojen tilalle...

Tässä tuo oiva lelu 2min käsittelyn jälkeen. Nam tämäkin :) 

Vapusta itsessään ei ole paljoa sanottavaa. Jotenkin täysin turha juhla. Varsinkin, kun ei ole ketään, kenen kanssa juhlia. Joten lapsi se paineli kylillä menemään, me täällä miehen ja koirien kanssa syötiin. Mikäs sen parempaa... :)

Lohta ja parsaa hollandaisekastikkeella. Slurps! 

Iltapalaksi herkkusieniä käärittynä kesäkurpitsaan (sisällä tietenkin juustoa) sekä oliiveja, aurinkokuivattuatomaattia sekä marinoituja valkosipulin kynsiä.

Koko päivän aikana ei saatu tehtyä mitään. Ei yhtään mitään. Suunnitelma oli raapia hieman tuota kuistin lattiaa sekä imuroida ja siivota. No, kai se riittää, että pesee koneellisen pyykkiä. Riittäähän?