Puolikkaan ikkunan kokosia ampiaispesiä siis. Yök! Tervetuloa kaikki ampiaiskammoset meille. |
Luumupuuhun on tullut kukkia! Viime vuonna ei meinannut tulla edes lehtiä :) |
Mansikan kukkiminen ei sinällään ihmetytä, mutta kivaa se on :) |
Minttu tai vastaava lähti yllättäen kasvamaan muovipurkistaan. Viime vuonna sitä oli tosi vähäisesti ja hylättiin se tylysti. En kuvitellut sen selviävän talvesta, mutta kyllä vaan vihertää :) |
Leikatut viinimarjapensaatkin alkaneet tekemään marjaa, jee! |
Muutakin onnea on, nimittäin pieni kotihoitokoiramme Caracol on löytänyt oman kodin :)
Toki se onni on myös suru, sillä Caracol on todella ihana koira. Jos täällä ei olisi ollut jo kahta koiraa, niin varmasti Caracol olisi saanut jäädä meille. Harvoin noin hyväkäytöksistä ja herttaista koiraa tapaa. Onneksi koira kuitenkin jää meidän lähelle ja sovittiin jo, että jos koskaan hoitopaikkaa tarvitsee, niin paikka on aina meillä vapaana :)
Luulen kyllä, että kun kesä vetelee viimeisiään (eli olemme palanneet kesälomamatkalta), niin aukeavat ovet jollekin toiselle kodin etsijälle. Oli se kuitenkin sen verran kiva kokemus, kun huomasi miten koira alkoi luottamaan, keräsi itselleen hieman lisää painoa, nautti vieressä olemisesta ja nukkui lapsen kanssa. Ja ennen kaikkea lapsi piti siitä hyvää huolta, jotta koira oppisi luottamaan ihmiseen... <3
7v tyttäreni sanoi kauniisti, kun puhuttiin näistä koirista, jotka tulevat Espanjasta ja muualta ja mietti sitä, kun koirat saavat uuden kodin. Lapseni sanoi kaiken tarvittavan ja aiheutti suuren määrän kyyneliä, toivottavasti aikuisetkin ihmiset osaisivat ajatella noin fiksusti:
"se tuntuu ihan hyvältä, että ne löytää kodin. Mutta joskus musta tuntuu pahalta, jos ne menee johonkin, missä on joku toinen eläin. Kun joskus ihmiset on niin ilkeitä, että sitten ne hylkää niiden vanhan eläimen, kun se uus onkin kivempi".
Ps. Suosittelen kyllä muillekin kotihoitajuutta, joko tuon Auringonkoirien kautta tai sitten vaikkapa espanjankoirista... :)
Yyyyh mikä amppispesä :O
VastaaPoistaJa onnea Karpalle uuteen kotiin :)
...Karppa on ihana... <3 :)
VastaaPoista